lauantai 27. marraskuuta 2021

Villitakki: Dianthus

Nyt on pakko hehkuttaa minunkin, miten on niin hykerryttävän ihanaa, kun tuli talvi. Tänä viikonloppuna laitan kyntteliköt tuvan ikkunoihin ja keittiöön jouluverhon. Muissa ikkunoissa meillä ei jouluverhoja olekaan. En muista, että olisin koskaan marraskuussa näin tehnyt, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Ja tiedättekös, kuvan maisemissa koirapapan ja siipan kanssa kävellessä unohdan usein asuvani kaupungissa. Mistäköhän se johtuu? Hih.


 Menipäs joulutunnelmoinniksi, vaikka oikeasti halusin näyttää teille miten Villitakki edistyy. Olen virkannut 2 palaa lisää. Fruit garden Cal-peitossa oli tämä kliksuti* Dianthusneliö *klik 6:ssa osiossa. Aion tekemieni muokkausten myötä kokonsa puolesta kohdistella niitä Acanthus-mallin kanssa.


 Jonkin sortin visio päässäni on edelleen ja tänään olen selaillut lisää malleja. Sen verran voin paljastaa, että nämä jo olemassa yksilöt tulevat takin yläosaan. Minun pitäisi virkata kaksi Good times- neliötä vielä, toista olen jo aloittanutkin, mutta mieli halajaa jo uusien mallien kimppuun, siksi se on jäänyt kesken. Malttamaton kun olen.

Löysin ihanan peitto-ohjeen pinterestistä. Kyseisen peiton keskus oli niin hurmaava, että päädyin ostamaan ohjeen voidakseni käyttää keskusneliötä villitakissani. Vähän tummempaa neliötä on mahdollisesti tiedossa, jotta kuviointi korostuisi edukseen. Siitä siis lisää myöhemmin.

Rentouttavaa viikonloppua teille kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi piristää aina, kiitos!