Lapsuudenkotini varastoista löytyi senkki, joka on kuulunut aikoinaan mummolleni ja vaarilleni.
Joku oli maalannut sen valkoiseksi. Valkoinen maali oli muuttunut kellertäväksi, eikä kukaan ollut käyttänyt senkkiä vuosikymmeniin.
Kunnes senkin eteen astui tämä täti, joka ei silloin edes ollut täti. Mutta tällä tädillä oli idea. Idean toteutus alkoi ehkä noin 10 vuotta sitten tai hiukan myöhemmin. Siihen kuului maalinpoistoainetta, kuumailmapuhallin, hiomakone ja lasta sekä aimo annos päättäväisyyttä.
Kuinkas sitten kävikään? Kuumailmapuhallin sökähti, käsi kipeytyi kaikesta hinkkaamisesta ja raappaamisesta. Täti luovutti ja unohti ideansa. Senkki jäi puolikuntoisena lojumaan varastoon.
Kunnes tänä keväänä senkki siirrettiin varastojen tyhjennysten aikaan taas näkyville ja muovien alta paljastui, että senkkiä olikin työstetty paljon enemmän kuin täti muisti. Hip hei, lomalla käyn sen kimppuun! tuumi täti.
Maalinpoistoaine, lasta ja maalinpesuaine sekä hiomakone pääsivät jälleen käyttöön. Hammasharjakin (se joka lopulta katkesi) pääsi tositoimiin pienten koristekuvioiden jynssäämisessä. Välillä täti kiroili, ainakin silloin kun hammasharja katkesi. Ja silloin kun hiomakone teki kauniiseen puupintaan rumia viiltoja.
Välillä täti ihaili. Ihaili kun puupinta sai uuden pinnan vahakäsittelyllä.
Ensin käsiteltiin laatikot ja täti kuljetti ne pihalle auringonvaloon huokaillakseen hetken. Sitten käsiteltiin ovet. Ai ai, miten tuli nättiä, ihasteli täti. Ja sitten olikin aika lähteä kotiin siltä erää.
Senkin runko oli jo hiottu ja tädin äitimuori tiedusteli, saisiko hän käsitellä senkin loppuun. Täti mietti hetken ja lupasi, että kaikin mokomin, vaikka projektin piti olla kokonaan hänen omansa. Olihan hän sentään hionut ja poistanut kaiken sen likaisenvalkoisen maalin. Ja olihan hän jo vahannut ovet ja laatikot. Ehkä seuraavalla kerralla senkki olisi valmis, kun äitimuori olisi kaikella tarmollaan käynyt sen kimppuun. Ei hullumpi ajatus, myhäili täti Mörkö-kissalleen päästyään kotiinsa.
(Inspiraatio tähän kirjoitukseen on Tove Janssonin kirjasta Kuvanveistäjän tytär. Siinä on luku nimeltä "Täti jolla oli idea". Suosittelen kirjaa lämpimästi!!!)
PS. Täti ei oikeasti oleta senkin olevan seuraavalla kyläilykerralla valmis, vaan tekee sen mielellään loppuun itsekin.. ;)
PPS. Laitan tänne joskus sitten kuvan valmiista senkistä.
Joku oli maalannut sen valkoiseksi. Valkoinen maali oli muuttunut kellertäväksi, eikä kukaan ollut käyttänyt senkkiä vuosikymmeniin.
Kunnes senkin eteen astui tämä täti, joka ei silloin edes ollut täti. Mutta tällä tädillä oli idea. Idean toteutus alkoi ehkä noin 10 vuotta sitten tai hiukan myöhemmin. Siihen kuului maalinpoistoainetta, kuumailmapuhallin, hiomakone ja lasta sekä aimo annos päättäväisyyttä.
Kuinkas sitten kävikään? Kuumailmapuhallin sökähti, käsi kipeytyi kaikesta hinkkaamisesta ja raappaamisesta. Täti luovutti ja unohti ideansa. Senkki jäi puolikuntoisena lojumaan varastoon.
Kunnes tänä keväänä senkki siirrettiin varastojen tyhjennysten aikaan taas näkyville ja muovien alta paljastui, että senkkiä olikin työstetty paljon enemmän kuin täti muisti. Hip hei, lomalla käyn sen kimppuun! tuumi täti.
Maalinpoistoaine, lasta ja maalinpesuaine sekä hiomakone pääsivät jälleen käyttöön. Hammasharjakin (se joka lopulta katkesi) pääsi tositoimiin pienten koristekuvioiden jynssäämisessä. Välillä täti kiroili, ainakin silloin kun hammasharja katkesi. Ja silloin kun hiomakone teki kauniiseen puupintaan rumia viiltoja.
Välillä täti ihaili. Ihaili kun puupinta sai uuden pinnan vahakäsittelyllä.
Ensin käsiteltiin laatikot ja täti kuljetti ne pihalle auringonvaloon huokaillakseen hetken. Sitten käsiteltiin ovet. Ai ai, miten tuli nättiä, ihasteli täti. Ja sitten olikin aika lähteä kotiin siltä erää.
Senkin runko oli jo hiottu ja tädin äitimuori tiedusteli, saisiko hän käsitellä senkin loppuun. Täti mietti hetken ja lupasi, että kaikin mokomin, vaikka projektin piti olla kokonaan hänen omansa. Olihan hän sentään hionut ja poistanut kaiken sen likaisenvalkoisen maalin. Ja olihan hän jo vahannut ovet ja laatikot. Ehkä seuraavalla kerralla senkki olisi valmis, kun äitimuori olisi kaikella tarmollaan käynyt sen kimppuun. Ei hullumpi ajatus, myhäili täti Mörkö-kissalleen päästyään kotiinsa.
(Inspiraatio tähän kirjoitukseen on Tove Janssonin kirjasta Kuvanveistäjän tytär. Siinä on luku nimeltä "Täti jolla oli idea". Suosittelen kirjaa lämpimästi!!!)
PS. Täti ei oikeasti oleta senkin olevan seuraavalla kyläilykerralla valmis, vaan tekee sen mielellään loppuun itsekin.. ;)
PPS. Laitan tänne joskus sitten kuvan valmiista senkistä.
Mulla on vanhempien luona yksi sivustavedettävä sohva, joka joitakin vuosia sitten jäi vähän samaan jamaan.. Maalinpoistoaine ja kuumailmapuhallin eivät yhdessäkään irrottaneet karmeaa punaisenruskeaa maalipintaa nätisti, joten innostus lopahti. Pikkuveli kerran mielitteli sohvaa itselleen. Sitä on juuri sen verran raaputeltu, että jonkun on pakko hoitaa homma loppuun, jotta sen kehtaa tuoda ihmisten ilmoille. Taisi siis siirtyä pikkuveljen projektiksi:)
VastaaPoistaHeh, kyllä siihen aina joku tekijä tarvitaan :)
VastaaPoista