Kovin hiljaisena on blogini ollut. Satunnaiset käsityöt ovat jo jatkaneet matkaa, eikä niitä ole tullut kuvattuakaan.
Juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina 25.6 meitä kohtasi suuri suru, sillä rakkaan Kolliherra Mörkön taival maan päällä päättyi 14-vuotiaana. Rakas kolliherra oli jo sairastellut ja kävi viikko viikolta hennommaksi. Kuljin sen kanssa ulkona, ja halailin aina kun voin.
Mörkö on ollut blogissani mukana aina. Se oli alle vuoden ikäinen, kun tämä blogi sai alkunsa keväällä 2010. Ja monissa kuvissa vilahtaa Mörkyläisen tassu, häntä tai jopa koko kissa, sillä sen verran käsityöintoinen kaveri pikkuisesta mammansa riemuksi tuli.
Mörköllä oli kunnia olla minun ensimmäinen ikioma kissani. Keskusteleva herranen, joka aina ilmoitti tekemisistään. Rivitaloon pariksi vuodeksi muutettuani otin sille käyttöön ovikelloksi vanhan itkuhälyttimen, mikä toimikin sitten tarkoituksessaan aina viime kuukausiin asti.
Mörkön ollessa 9 vuoden vanha, taloon muutti rakas kissaneiti Myrna. Isosta ikäerosta huolimatta Mörkö leikki Myrnan kanssa paljon, ja oikein pyysi sitä leikkimään ja talossa tuntui välillä laukkaavan hevoslauma kahden kissan sijaan. Varsinaisia mamman mussukoita molemmat.
Mörköllä oli myös tapana olla keittiössä mukana kokkailemassa. Ja viime vuosina sille heräsi suuri rakkaus possunlihaa kohtaan. Jouluisin se päivysti jääkaapin edessä odottamassa omaa joulukinkun palaa aina kun jääkaapin ovi aukesi.
Olen onnellinen siitä, että Mörkö oli minun kissani ja niin kiitollinen kaikista hetkistä sen kanssa. Olo näin kuukauden jälkeen on surullisen haikea. Surutyönä maalasin Mörkölle muistokiven sen haudalle.
Lepää rauhassa Mörkö.