Pionin matka ja muita puutarhakuulumisia

Olipa kerran seitsemän pionisisarusta. Heidät istutettiin Itä-Uusimaalle Kuusimäkeen piiiiiiitkään kukkapenkkiin 50-60-luvulla. Ja niitä hoivattiin, hellittiin ja lannoitettiin hellästi erään äidin, sittemmin mummon toimesta. Hoivaa ja hellimistä jatkoi 1980-luvulla eräs äiti, sittemmin mummo, aina vuoteen 2014 asti, kunnes Kuusimäki myytiin. 

Sinä kesänä yksi pioni oli vaarassa. Se oli jäänyt eroon sisaruksistaan pienen tulvan seurauksena, joten se muutti helmililjojen kanssa 220 kilometrin päähän hellään hoivaan. 

Koitti kevät 2018. Kuusimäen entinen kasvatti, nykyisen Männikön asukki sai ystävältään viestin: "Kaivetaanko sun mummon pioni tänä kesänä sulle matkaan?" Männikön asukki ilahtui viestistä. Alkoi suunnittelu, sillä pionin siirto saattaa olla konstikasta. Ystävä oli nähnyt televisiossa Puutarhaperjantaiohjelmassa ohjeen, että pionia pitäisi ennen siirtoa kastella viikko runsaasti. Näin toimittiin, ja viime perjantaina oli viikko kastelua takana, ja pioni käytiin hakemassa kotiin. 

Pioni oli kasvattanut 4 vuodessa valtavan juuripaakun!

Ystävän luona käydessä oli ilo tavata heidän uusia perheenjäseniään. 

Hjallis ja hänen rouvansa.

Hugo seuralaisinaan 3 brahma kanaa sekä 9 viiriäistä.

Hilu (joka muuten on rakkaan kolliherra Mörkön pikkupikkuserkku tjsp.) löysi hetken aikaa seurusteltuaan kanssamme itselleen mieleisen paikan posliinihyasinttien keskeltä. :D

Männikössä pioni pääsi sitten heti perjantai-iltana sille valmiiksi kaivettuun kuoppaan. Kuopasta oli nostettu ylös valtava paakku keltapäivänliljaa, joka on nyt muuttanut eri puolille pihaa (ja yksi palanen siitä päätyi aina Turkuun asti). 
Seurakseen pioni sai multaa melkein 50 litraa.

  

Mitä puutarhaan kuuluu nyt, kun pionin muutosta on kulunut 5 päivää? 

No, pionihan näyttää voivan penkissään vallan erinomaisesti. 

Olen kastellut sitä näillä helteillä joka ilta.

Puutarhaan syksyllä istutetut tulppaanit alkavat pikkuhiljaa availla nuppujaan. En muistanutkaan, miten hyvältä tulppaanit tuoksuvat. Väristäkin tykkään. Sekoituksessa oli oranssia ja vaaleanpunaista. Muistin, että keltaistakin, mutta muisti on taas tehnyt tepposet, sillä keltaista ei näy, mikä ei kyllä haittaa.

 Pihaan on myös tänä keväänä muuttanut alppiruusu ja kääpiökuusi, joita olen kastellut paljon. Sekä alppiruusu että kääpiökuusi näyttävät voivan hyvin. Etenkin kääpiökuusi on mielestäni äärettömän söötti.

Sitten pihaan on kaivettu kivipenkkien lisäksi uusi (itse asiassa kaksi uutta) kukkapenkkiä. Toisessa kasvaa -yllätys yllätys- Keltapäivänliljaa ja auringonkukkia. Ja tässä alla olevassa kasvaa vähän sitä sun tätä, mm. keltapäivänliljaa, Kuusimäestä pionin kanssa mutkien kautta muuttanutta helmililjaa, kevätpikkusydäntä, ruohosipulia, keltaista samettikukkaa sekä kerrottua markettaa. Tyhjiin kohtiin heitin vanhat siemenpussien sisällöt. Toisessa oli kamomillaa ja toisessa ruiskaunokkia. Eli melkoinen villitys, mitään sen kummempaa suunnittelua tuossa ei ollut. Penkkien päädyissä kasvavat  tämän kevään tulokkaat: keijuangervot. Ympärille on tarkoitus laittaa puuhaketta.

Pienessä kivipenkissä posliinihyasintit alkavat väistyä narsissien kukinnan tieltä. Olen odottanut niiden kukinnan alkamista jo pitkään, eilen sitten innostuivat porukalla puhkeamaan kukkaan. Taustalla näkyy aiemmin esitelty kääpiökuusi ja alppiruusu. Niidenkin ympärille on tarkoitus lisätä haketta.

Ja takapihalla kukkii tuomi! En kestä! Se on niin kaunis. Luulin ensin, että se on vaan joku paju, kunnes huomasin kukintojen nuput. Voi sydän, kun se on ihana.

Eikä takapiha muutenkaan näytä pöllömmältä. Kohta nimittäin kukkii kielot.

Aurinkoista viikon jatkoa kaikille!